Puhujat

Seminaarin naiset kertovat omasta tiestään huipulle

Tule kuuntelemaan inspiroivia tarinoita ja hakemaan eväitä omalle matkallesi!

Early Bird -liput tapahtumaan vain 145 € / kpl. (normaalihinta 170 €, sis. alv 10 %)

Osta liput Ticketmasterista »

Seminaarissa puheenvuoron saavat muun muassa 


Elina Lepomäki – DI, KTM, kansanedustaja, business angel

Elina Lepomäki on toiminut kokoomuksen kansanedustajana vuodesta 2014. Hän on myös ajatuspaja Liberan hallituksen puheenjohtaja. Ennen kansanedustajan uraa Lepomäki on mm. toiminut analyytikkona Nordeassa sekä ollut osakkaana useissa kasvuyrityksissä. lepomäki.net »


Satu Sopanen – tv:stä tuttu, Emma-palkittu muusikko, vuoden lastenlevystä kahdesti palkitun yhtyeen äiti, Satumusiikki Oy

Satu Sopasen johtama Tuttiorkesteri on toiminut jo 30 vuoden ajan. Lisäksi Sopanen työskentelee kanteleensoiton lehtorina Itä-Helsingin musiikkiopistossa ja kantelepedagogina Sibelius-Akatemiassa sekä ohjaa musiikkikasvatusprojekteja Helsingin kaupunginorkesterissa. www.satusopanen.fi »


Pia Pakarinen – apulaispormestari, Helsingin kaupunki

Pia Pakarinen on Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari, joka on aikaisemmin toiminut mm. Helsingin seudun kauppakamarin johtajana sekä Helsingin Yrittäjien toimitusjohtajana, yrittäjänä, juristi-reviisorina Euroopan unionin tuomioistuimessa ja erilaisissa myynnin ja markkinoinnin esimiestehtävissä. Pia uskoo hyvään johtajuuteen ja ihmisten sisäsyntyiseen motivaatioon tehdä töitä tavoitteellisesti, jos tavoitteet on asetettu selkeästi yhdessä ja henkilöstöllä on omaa harkintavaltaa niiden saavuttamiseksi käytettävien keinojen valinnassa. piapakarinen.net »


Leena Hellfors – toimitusjohtaja, DI, Fondia Oyj

Leena Hellfors (DI) on pitkän linjan asiakas- ja henkilöstölähtöinen asiantuntijaorganisaatioiden johtaja. Vietyään läpi menestyksekkäät digiloikat edellisissä tehtävissään Edenred Finlandin toimitusjohtajana sekä ISS:n maajohtajana, hän teki uuden aluevaltauksen siirtyessään lakialaa distruptoineen Fondian toimitusjohtajaksi. www.fondia.com


Sunneva Kantola – Miss Suomi -tapahtuman missikeisarinna, yrittäjä, tapahtumajärjestäjä, yksi #NostaNainenPäivässä-kirjan kirjoittajista

Sunneva Kantolalla on yli 20 vuoden kokemus yrittäjänä asiakaspalvelualalla. Tämä on koulinut hänestä vahvan ja itsenäisen osaajan myynnin ja markkinoinnin sekä kauneuden, muodin ja esiintymisen saralla. Sunneva on luonut uudistuneen Miss Suomi -kilpailun, jota hän on luotsannut ilolla eteenpäin. www.sunnys.fi »


Tiina Koski – työnantaja-yrittäjä, yrittäjänaisten hallituksen puheenjohtaja, Yrittäjänaiset ry

Tiina Koski on toiminut melkein 20 vuotta yrittäjänä ravintola-alalla, ja tuntee omakohtaisesti alansa epäkohdat. Hän on rohkea ja aktiivinen vaikuttaja, joka on toiminut useita vuosia erilaisissa luottamustehtävissä. Tämän vuoden alusta alkaen Tiina luotsaa yrittäjänaisten puheenjohtajana suurta naisjärjestöä eteenpäin yhdessä toimien. www.yrittajanaiset.fi »


Jaana Laurila – huippu-urheilun hallintopäällikkö, Suomen Lentopalloliitto ry

Jaana Laurila on tunnettu erityisesti kansainvälisistä tehtävistä sekä työstä urheilijoiden ja valmentajien kanssa. Laurila vastaa Lentopalloliiton budjetoinnista ja hallintotehtävistä sekä maajoukkueohjelmien suunnittelusta yhdessä päävalmentajien kanssa. Positiivinen, tiimityöhön uskova Laurila on taustavoima, ilmapiirijohtaja ja mahdollistaja. Hän toimii myös muun muassa miesten maajoukkueen joukkueenjohtajana. Jaana on työskennellyt joukkueenjohtotehtävissä kaikissa lentopallon ja beach Volleyn EM- ja MM-kilpailuissa, joihin Suomi on osallistunut vuoden 2005 jälkeen. www.lentopalloliitto.fi »


Tiina Ruohola – asiantuntija, Elinkeinoelämän keskusliitto ry

Tiina Ruohola on välillisen verotuksen asiantuntija EK:ssa. Tiina on myös ratkomassa ALV-ennakkoratkaisuja keskusverolautakunnassa ja toimii verotuksen oikaisulautakunnan jäsenenä. Hän edustaa Suomea Business Europen ALV-ryhmässä sekä toimii asiantuntijana kahdessa komission asiantuntijatyöryhmässä.  www.ek.fi »


Pirkko Tavaila – KTM, Health Coach, työyhteisövalmentaja, EatBeNow

Pirkko Tavaila on työyhteisövalmentaja ja kasvuyrittäjiä ohjaava mentori. Monipuolisen kaupallisen koulutuksen lisäksi Tavaila on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin valmentaja (Certified Holistic Health Coach). Työssä jaksaminen ja hyvän energian ylläpitäminen ovat Tavailan lempiaiheita. mentoripankki.recit.fi/en/mentoriprofiili/view/109 »


Sanna Virtanen – opettaja, EdTech startup-yrittäjä, lasten hyvinvointioppimisen kehittäjä, Ömppi-äiti, Happia Oy

Sanna Virtanen on EdTech startup-yrittäjä, opettaja, Breikkeri-verkkopalvelun kehittäjä ja lasten hyvinvointioppimiseen suunnattujen Ömppi-hahmojen äiti. Virtanen haluaa parantaa lasten hyvinvointia ja tukea erilaisia oppijoita turvallisessa ilon ilmapiirissä. Breikkeri-verkkopalvelu yhdistää suomalaisen pedagogiikan osaamisen ja digitaalisuuden tuomat mahdollisuudet. www.happia.fi »


Kati Saario – KTM, Certified Business Coach®, LinkedIn-asiantuntija

Kati Saario on HappyLife-ryhmäcoachingin perustaja, joka löysi yritysideansa etsiessään itselleen tukea yrityksen perustamiseen. HappyLife-ryhmäcoachingissa jäsenet jakavat oman tarinansa ja antavat näkökulmaa muille omien kokemusten kautta. Ryhmän toimintaan kuuluu tavoitteiden asettaminen ja niiden seuraaminen, niin uran kuin vapaa-ajan suhteen. www.happycustomercompany.fi »


Jaana Villanen – #NostaNainenPäivässä -kirjan tekijä, arvostrategi, kirjailija, liiketoiminnan kehittää, Prorigin Oy

Naistenpäivänä julkaistaan Jaana Villasen kirja #nostanainenpäivässä, joka sisältää 365 voimaannuttavaa tarinaa naisista. Hän on myös kirjoittanut useita muita kehitykseen ja johtamiseen liittyviä teoksia. www.seitti.pro »


Verena Rentrop – Chocolate Angel Oy

Verena Rentrop is widely known as the Chocolate Angel. Her journey so far accumulated over 30 years in some of the smallest and largest companies in the world. A large part of her work life was dedicated to Nokia and the world of IT, which brought her to Finland, the happiest country in the world. One of her biggest passion were always people, so co-founding the largest network of exNokians called ‘Beyond Nokia’ seems like a logic step. After her long dedication in hectic business life she founded Chocolate Angel to bring joy and happiness to people. www.chocolate-angel.com »

 

Early Bird -liput tapahtumaan vain 145 € / kpl. (normaalihinta 170 €, sis. alv 10 %)
EB-hinta voimassa 17.2.asti, lippuja on rajoitetusti. Toimi siis nopeasti ja lunasta liput koko kollegatiimillesi ja ystäväpiirillesi. Tulkaa mukaan yhdessä!

Osta liput Ticketmasterista »